Not another treeniblogi

 TULEE, TULEE, JAKSAA, JAKSAA!

Kuten jo aiemmin kirjoitin, mä en halua että tästä blogista tulee treeniblogi, jossa jatkuvasti kertoisin jumpista ja treeneistä, mutta kyllä välillä voi vähän sitäkin hehkuttaa. Liikkumisen, suihkun ja hyvän iltapalan jälkeen on vaan niin buenot olot, etten yhtään ihmettele miks niin moni pitää treeniblogia. Endorfiinipiikeissä on helppo lähtee omasta hikoilustaan hehkuttamaan ja toisaalta se varmasti antaa monille uutta motivaatiota treenailla puhumattakaan oman motivaation nostattamisesta. 

Tässä tänään heittelen ilmoille ajatuksia lähinnä siitä, miten ihanaa ja innostavaa liikunta on. Mutta ehkä kuitenkin enemmän siitä, kuinka meillä (varsinkin naisilla) on edelleen liian usein taipua vertailemaan itseämme muihin. Ja toisaalta mietin ja muistuttelen itseäni ja teitä sosiaalisen median "vaarallisemmista" puolista. Eli lukekaa tämäkin blogi kriittisesti, mutta arvostelematta sen kirjoittajaa, koska tämä blogi ei ole koko totuus minusta... :)

Aika monille (naispuolisille) salin puolella treenaamisen alottaminen tuntuu olevan korkeen kynnyksen takana. Ei tiiä miten laitteet toimii, kuinka isoilla painoilla pitäis tehä ja monta kertaa... Ja vaikka tietäisiki ni nolottaa ku on pienemmät painot ku muilla. Ja entä jos tekeekin väärin jonkun liikkeen vähän noloo! Ihan varmasti joku jakaa noi ajatukset mun kanssa? Mutta tästä lähtien päätän unohtaa noi ajatukset. Ja jos joku saa mielihyvää siitä, että seurailee mun räpellyksiä salilla, niin kiva että voin jonkun päivää piristää:D Ja jota se ärsyttää, niin voi voi!

Treeniblogeja lukiessa... Tai no mitä vaan blogia seuratessa ja yleensäkin somessa (=sosiaalisessa mediassa) täytyy aina muistaa että blogi antaa kirjoittajastaan vain yhden, hyvin kapeankin kuvan. Toisten some-profiileja, kuvia ja muita julkaisuja seuratessa toisesta voi saada tosi erilaisen kuvan, kuin todellisuudessa on. Ja sitten aletaan vertaamaan tätä vääristynyttä kuvaa itseensä...

Tässä esimerkiks yks päivä luin yhtä blogia, jossa nuori _timmi_nainen rohkeasti kertoo lihomisestaan. Oma kroppa, paino ja ulkonäkö on aika herkkiä alueita varsinkin nuorille naisille ja kokemukset omasta itsestään on tosiaan henkilökohtaisia. Esimerkiks tämän naisen kohdalla mä en todellakaan erottanut hänen "ennen, laihana"/ "myöhemmin, lihonneena" /"tänään uudelleen laihtuneena" -kuvia toisistaan, vaikka kuinka koitin tihrustaa. Hänelle ois helppo sanoo, että "et sä oo lihonnut!", sillä tyttö oli todellakin hyvässä kunnossa. Mutta toisaalta urheileva, hyväkroppainenkin voi olla tyytymätön itseensä, jos hän ei ole sujut kroppansa kanssa.

Ootteko muuten ajatelleet, että laihalle on ok sanoa, että "ootpa sä laihtunu" / "hyi miten laiha sä oot", mutta ylipainoiselle ei tietenkään voi mennä sanomaan "on näköjään tullu taas pari kiloo lisää"... Myös laihat voivat kärsiä laihduudestaan, tai siitä, että heidän ulkonäkönsä herättää huomioita. Mun mielestä kenenkään ulkonäköä ei pitäisi arvostella. Jos urheilija on tyytymätön kroppansa pehmeisiin kohtiin, antaa hänen olla ja kiinteyttää ne rauhassa. Jos hoikka ihminen (terveellisestä ja tasapainoisesta syömisestä ja liikkumisesta huolimatta) pysyy hoikkana, ei huomautella siitä hänelle, jooko? Syömishäiriöt ja pakonomainen treenaus on sitten asioita erikseen, joihin en tässä ota kantaa.

Nojoo, mutta niistä treeniblogeista vielä sen verran, että niitä jonkun hetken vähän aktiivisemmin seurattuani huomasin että aloin itse mittailla itseäni ja mietin, että kuinka mä määrittelisin oman kroppani nykyhetken ja tavoitteet blogissani... Toisaalta ihan mielenkiintosta ja inspiroivaa mutta toisaalta so-not-my-thing. Jotkut saa tommosesta iloa ja motivaatiota. Mä en:)

"Who I think I am"

"Who I really am" :D
LesMills-koulutuksen koekaniineina BodyAttackia soluasunnossa eräänä lauantaiyönä viime keväänä... PS, mites toi paita ? :D

Treenibloggaajat, tää ei oo teitä vastaan vaan meitä teidän blogien lukijoitanne ja ihailijiotanne haluan herätellä:) Turha vertailu ja ahdistelu on buu. Inspiraatio ja motivaatio on jees. Se, että liikkuu ja syö niinkuin itsestään tuntuu hyvältä on jeesjeesJEES!

Loppuun vielä Sami H:n aina yhtä ajankohtainen ja relevantti asiantuntijalausunto ryhmäliikunnasta.

Tärähdys

No hejsan!

Mikä meno ? Mulla on hyvä fiilis. Ja sitä haluun jakaa sulle ja teille, lukijat.

Tänään oon saanut hyvää fiilistä siitä, että sain tehtyä gradua eteenpäin. Tämmösen isomman prokkiksen alkuun liittyy aina tosi paljon aloittamisen tuskaa, sinnetänne poukkoilua ja yleistä möhmäämistä, joten nyt tuntuu tosi kivalta, että sai jotain ajatuksia hahmoteltua konkreettisesti paperille. Lisää tämmösiä tuotteliaita päiviä kiitos!

Toinen hyvänfiiliksen lähde on aina vaan pumppijumppahölkkäurkka eli l i i k u n t a. Hiki pintaan ja sykettä ylös niin kyllä toimii. Tänään koitin jotain hurjaa ja menin ryhmäliikuntatunnin sijaan ite salille pyörii. Kyllä sitäki pikkuhiljaa varmasti oppii tekemään ku rohkeesti vaan alkaa harjottelemaan, että miten päin niihin laitteisiin mennään:D En haluu, että tästä tulee treeniblogi, mutta kyllä nää jutut sen verran mua mietityttää, että kirjottelen tässä joku päivä aiheesta lisää.

Palataan vielä siihen hyvään fiilikseen. 

Sen lisäks, että mulla on tällä hetkellä menossa tosi onnellinen elämänjakso (vastanainut, terve nuori nainen, perheellä ja ystävillä kaikki suht ok, mitämuutavoisenääpyytää), ja takana hyvä päivä, mun hyvää fiilistä ja kiitollisuutta tätä kaikkee kohtaan lisää tietoisuus siitä, että kaikki ei todellakaan ole itsestäänselvää. Siitä muistutettiin viikonloppuna yhen aika pahan taklauksen muodossa., josta J selvisi IHMEellisesti pelkällä säikähdyksellä. Äijä kolattiin jäähän, (video tässä) jossa se kramppaili tajuttomana n. 4 minuuttia. Paareilla pois kaukalosta ja ambulanssilla sairaalaan. Tollasissa tilanteissa on monelta loppunut ura tai jopa liikuntakyky kokonaan. J:lle jäi vähän finniä isompi punanen jälki otsaan, joka on nyt jo melkein poissa. Aivotärähdyksen jälkioireita ei oo näkynyt. Kaikki on tietty otettu varman päälle, eikä J saanut pariin päivään kattoo TV:tä tai olla kotona. Täyty sit vaa rupatella kynttilänvalossa waiffin kaa, too bad!?

J: paljo peli? Oliks mulla kiekko ku mut ajettii?
M: Hymyile, otan susta kuvan mun blogiin! (tärisin hulluna ja olin varmaa sekavampi ku itse tärähdyksen saanut:)

Aina yhtä hemaiseva hikipuku ja mikä parasta, äijjä kunnos!
EDIT: kuva siis lauantai-illalta. J pääsi heti yöks jo kotiin.

Tän tason kypärät ei mee mäsäks ihan pikku kontaktista. Se, että J:n kypärä hajos?! kertoo jotain tällistä.

Mutta tosiaan, tästä kaikesta on jäänyt käteen vaan entistä isompi kiitollisuus siitä kaikesta mitä mulla on tässä ja nyt. Ja ei voi muuta kun uskoo taas entistä enemmän siihen, että rukouksessa on voimaa, kun kattoo tota tälliä ja samalla J hengailee ihan kondiksessa vieressä. Kiitti kaikille jotka muistitte ja muistatte. J halus myös että laitan tänne siltäkin kiitokset siitä, miten niin monet laitto viestiä, terveisiä, voimia, halauksia, rukouksia ja tsemppejä tona iltana ja sen jälkeen. Ne kaikki merkkaa. Mustakin pidettiin tona aikana hallilla niin hyvää huolta. Ei oo helppoo kattoo katsomosta ku toinen puoli sätkii kentällä tajuttomana eikä yhtään tiedä mitä on käynyt. Onneks pääsin heti sivuun J:n luokse ja näkee että raajat liikkuu, aivot toimii ja sydän lyö. Nyt on ekat treenit takana eikä vieläkään mitään probleemeja, haluu vaan päästä pelaa taas:)

Tomorrow is a mystery but today is a gift 

- klisee toimii. 

Mitä tekisit, jos...

Moikka!

Miten menee? Vaasassa on syyslomaviikko meneillään, ja vaikka mulla ei lomaa varsinaisesti ookaan, oon syyslomaillut tän päivän ihan vaan sen kunniaks kun meiän perheestä puolet on koulusta lomalla. Ja olihan tosi ihana bonus se, että mun JKL-luento oli peruutettu ja saan olla nyt kokonaiset 3 viikkoa putkeen kotona Vaasassa. 

Tätä huikeeta (puolen päivän) lomaa aateltii juhlistaa Step Up Revolution -leffalla ja irttareilla (M: minimanissa irttarit 4,95€! J: onko aina pakko ostaa irttareita vaan siks että ne on alessa? M: noo... on. Voiaa kato ostaa samalla valmiiks viikonloppua varten). Ei mentykään leffaan ja pussissa jäljellä tasan kolme karkkia. Tanssileffan sijaan mentiin kattoo yllätysyllätys lätkää naapuriin. Vaikka toi kuulosti katkeralta, en tarkota sitä niin. Kiva ilta oli kivojen hokihemmojen seurassa. Ainoona morkkiksena ne irttarit:) 

Tänään  sain olla myös testiasiakkaana kaverin harjoitusjumppatunnilla. Kaverin unelmana on ryhmäliikuntaohjaajan hommat ja sai vetää ihka ensimmäisen ohjauksensa tänään. Huomasi kyllä, kuinka hän oli tehnyt töitä unelmansa eteen. Ihailen sitä, kun ihminen uskaltaa astua ulos mukavuusalueelta eikä antaa pelon estää unelmien tavoittelua. Tähän vois heittää itseäni pysäyttävän ja innostavan kysymyksen itselleni ja teille kaikille:  

Mitä tekisit, jos et pelkäisi?

Et pelkäisi epäonnistumista. Et pelkäisi sitä, mitä muut ihmiset ajattelevat. Et pelkäisi sitä, että joutuisit ottamaan askeleen ennen kuin näet mihin astua. Et pelkäisi sitä, että uskallettuasi et välttämättä palaa koskaan samaan. 

Niin, mitä tekisit? Vai pystytykö todella sanomaan, että et muuttaisi mitään? Elätkö vapaana pelosta vai määrittääkö pelko elämäsi rajat? Tää on ehkä vähän saman tyyppinen ajatus, kun "jos kuolisit huomenna, mitä tekisit tänään?". Ja omasta mielestäni paras mahdollinen vastaus tohon ois tietenkin "en muuttaisi mitään, vaan jatkaisin samaa elämää". Mutta kuinka moni meistä sanoisikaan siinä vaiheessa "rakastaisin enemmän, olisin rohkeampi, toteuttaisin unelmani...." 

"I wanna live like there's no tomorrow, I wanna dance like no one's around. I wanna sing like nobody's listening... I wanna give like I have plenty. I wanna love like I'm not afraid. I wanna be the (wo)man I was meant to be. I wanna be the way I was made" (Chris Tomlin: The Way I Was Made) Kuva: DancersAmongUs

Mikset rakastaisi jo tänään? Mikä estää olemasta rohkea? Miksi et toteuta unelmiasi juuri nyt? Mikä estää sua elämästä sitä elämää, jota haluat, jo tänään?

Syksyä, menoa ja oloa

Moikka! 

Tässä seuraa blogipäivitys parista viikosta mun elämää, rakkaudella. Oon vissiin aiemminkin täällä hehkuttanut, että tykkään syksystä. Tässä vuodenajassa on jotenkin tekemisen meininkiä ja ulkona on niin kaunista ainakin silloin kun aurinko paistaa. 

 Jyväskylän yliopiston ja Alvar Aallon arkkitehtuurista (kuten ahtaista vessoista) voi olla montaa mieltä, mutta mä kyllä nautin joka kerta kampusalueella kävellessä luonnon kauneudesta.

Meidän "vihkikirkko" 3kk häiden jälkeen. Mä olin haaveillut syksyhäistä, mutta sain sen haaveen jättää siinä hetkessä kun tiesin että jääkiekkoilijan kanssa aikoisin ne bileet järjestää. Ei ois ollut kivaa, että sulhanen ois tullu alttarille tyyliin suoraan aamujäiltä tai joutunu häiden jälkeisenä maanantaina lähtee perus treeneihin  klo 9:00...

Oon parin viime viikon aikana viettänyt aika paljon aikaa vaihteeksi Jyväskylässä. Puheviestinnän alumnipäivät viime viikolla oli tosi inspiroivat ja antoisat. Oli siistiä nähdä ja kuulla mitä puheviestinnän maisteriksi valmistuneet sitten isona oikeastaan tekevätkään. Aika monipuolisia, haastavia ja innostavia töitä! Ajatella, että yhtenä päivänä mäki sit oon iso ja teen kivoja töitä, joilla on merkitystä. Yks opiskelijakaveri kunnostautui kirjottamaan aiheesta kunnon blogipäivitykset, joten puheviestinnästä lisää kiinnostuneet ei muutakun lukemaan lisää täältä . 

Tiivistettynä puheviestijät on vuorovaikutuksen ammattilaisia, jotka ovat sijoittuneet  esimerkiksi yrityksen, järjestön tai muun organisaation johtoon, työyhteisön ja henkilöstön rekrytointi- ja kehittämistehtäviin, viestintäkouluttajiksi ja -valmentajiksi, tiedottamisen ja viestintäsuunnittelun alalle sekä kansainvälisten yritysten ja järjestöjen asiantuntijatehtäviin. Odotan innolla!...

 

Orrella, viestintätieteiden laitoksen opiskelijatilassa 

 pänttäämässä, tai ainakin poseeraamassa ja keittämässä teetä.

Tosiaan, ennen noita innostavia työtehtäviä pitäis vaan jaksaa päntätä kurssin täyteen ja kirjottaa se gradukin... 

Salmiakin voimalla laatuaikaa VR: kanssa edestakaisin. Pitää kyllä jossain vaiheessa laskea kuinka monta kertaa on tullut rampattua VAASA-JKL -väliä vuoden sisään... Tänään oli kyllä hyvät vertaiskeskustelut muiden "lätkävaimokkeiden" kanssa etäasumisesta, reissaamisesta ja loputtomista (rasittavista) puheluista päivittäin. Vaikka edelleen reissaan koulun takia välillä Jyväskylään, oon kyllä tosi onnellinen että saan nyt vihdoin asua ja elää J:n kanssa samassa kaupungissa, samassa osoitteessa. Odotus todellakin palkitaan!

 Tässä upeita Vaasattaria, joiden ansiota mun on ollut kiva ja helppo muuttaa Vaasaan. Och samma på svenska jag är jättelycklig o tacksam att jag har fått äran att lära känna er. Ja tähän on pakko myös linkittää Hennan blogi. Henna asu viime vuoden Vaasassa ja muutti nyt Englantiin jääkiekkoiijamiehensä kanssa ja nyt me ikävöidään sitä!!

Kaiken reissaamisen, huippujen Jyväskylähetkien (mm. ystävän tuparit) ja J:n pelireissujen jälkeen on kyllä ihana viettää välillä koti-iltaa. Sit jaksaa taas mennä eri menoja siellä ja täällä. Huomenna suuntana Pohojanmaa Seinäjoki, Lapua ja mitä näitä nyt oli. Tähän loppuun vielä neljä askelta huikeeseen iltaruokaan, johon idea Eveltä. Ruishampparit omatekoisella jauhelihapihvillä omomomomomomom!

 Tee jauhelihapihvejä. Pilko kasviksia, lisää (kevyt)majoneesia ja ketsuppia. 

 Paahda ruisleivät

 Suodatinpussista helppo syödä

 MMM kelpaa. 

PS. SodaStreamer on huippu! Säästää rahaa + luontoa kun ei tarvii ostaa aina uusia pulloja vissyjä/limsoja kaupasta:) Olin aluks sitä vastaan kun ajattelin sen olevan kunnon turhake, mutta kun saatiin se häälahjaks ni oon kyllä kiitollinen.

 Jep jep, tämmösiä tavallisia terkkuja tällä kertaa. Mites teillä menee?

Less is More

Modest is Hottest, Ladies. "I find the whole concept of being ‘sexy’ embarrassing and confusing. If I do an interview with photographs people desperately want to change me - dye my hair blonder, pluck my eyebrows, give me a fringe. Then there’s the choice of clothes. I know everyone wants a picture of me in a mini-skirt. But that’s not me. I feel uncomfortable. I’d never go out in a mini-skirt. It’s nothing to do with protecting the Hermione image. I wouldn’t do that. Personally, I don’t actually think it’s even that sexy. What’s sexy about saying, ‘I’m here with my boobs out and a short skirt, have a look at everything I’ve got?’ My idea of sexy is that less is more. The less you reveal the more people can wonder. - Emma Watson

 http://store.jcluforever.com/products

DO YOU AGREE?