perjantai 16. marraskuuta 2012

Share this because your local media won't do it

Musta ainakin tuntuu todella pahalta nähdä, miten yksipuolisesti Lähi-Idän tilanteita uutisoidaan maailmalla ja Suomessa. Israel on aina syyllinen. Israel on aina hyökkäämässä. Israel tappaa ja tuhoaa. 

Sota on aina kauheaa, tuhoavaa ja väärin ja viattomat siviilit kärsivät eniten. Pari tuntia sitten luin facebook-päivityksen, jossa Jerusalemissa asuva sukulaiseni kertoi juuri tulleen pommisuojasta lastensa kanssa. Tulee niin paljon todellisemmaks nää tapahtumat kuin jos vaan kattois kymppiuutiset TV:stä.

En tässä ota kantaa politiikkaan tai syyllisiin, vaan vetoan meihin median kuluttajiin. Uskalletaan kyseenalaistaa myös valtavirtauutisointi, koska se ei valitettavasti aina kerro totuutta.

Vertaa vaikka näitä kahta kolumnia:   "Gazan propagandasota käy kuumana" (16.11.) & "Operation Take Back the Media" (10.11.)








"Overnight, the IDF [Israel Defence Forces]  targeted approximately 150 medium-range rocket launching sites as well as ammunition storage facilities across the Gaza Strip, causing severe damage to terror infrastructures. As a result of the IDF's targeting of rocket launching capabilities, rocket fire at Israel overnight was significantly decreased, with only a few rockets landing in open areas.

But this morning another 50
rockets were fired at Israel during Egyptian Prime Minister Hesham Kandil's visit to the Gaza strip. Israel had agreed to cease strikes on terror targets in the Strip during Kandil's approximately three hour visit. A spokesman of Netanyahu tweeted: "Hamas does not respect the Egyptian PM's visit to Gaza and violates the temporary cease fire that Israel agreed to during the visit."

[Arise ICEJ, Jerusalemin kansainvälisen kristillisen lähetystön nuorisojärjestö. 16.11.2012 klo 12:49]
Samainen järjestö tiedotti eilen, että IDF on tehnyt tuhanisa soittoja palestiinalaiskoteihin ja varoittanut tulevista iskuista kohteisiin, joissa jotka ovat terroristiryhmän käytössä. Lisäksi Gazan alueelle on tuhansia jaettu lentolehtisiä, joissa kehoitetaan siviilejä poistumaan kyseisiltä alueilta : 


"For your own safety, take responsibility for yourselves and avoid being present in the vicinity of Hamas operatives and facilities and those of other terror organizations that pose a risk to your safety. Hamas is once again dragging the region to violence and bloodshed."

Terroristijärjestöt eivät ilmeisesti kuitenkaan näytä kauheasti välittävän (ja sitten Suomen uutisissa kerrotaan, kuinka israelilaiset tappavat siviilejä):

"Sadly, Hamas and its allied terror groups have a cynical disregard for all life, even the lives of Palestinians, and seems to actively seek civilian casualties for use in the public relations battle to delegitimize Israel." [Arise ICEJ 15.11.]
 

torstai 25. lokakuuta 2012

Not another treeniblogi

 TULEE, TULEE, JAKSAA, JAKSAA!

Kuten jo aiemmin kirjoitin, mä en halua että tästä blogista tulee treeniblogi, jossa jatkuvasti kertoisin jumpista ja treeneistä, mutta kyllä välillä voi vähän sitäkin hehkuttaa. Liikkumisen, suihkun ja hyvän iltapalan jälkeen on vaan niin buenot olot, etten yhtään ihmettele miks niin moni pitää treeniblogia. Endorfiinipiikeissä on helppo lähtee omasta hikoilustaan hehkuttamaan ja toisaalta se varmasti antaa monille uutta motivaatiota treenailla puhumattakaan oman motivaation nostattamisesta. 

Tässä tänään heittelen ilmoille ajatuksia lähinnä siitä, miten ihanaa ja innostavaa liikunta on. Mutta ehkä kuitenkin enemmän siitä, kuinka meillä (varsinkin naisilla) on edelleen liian usein taipua vertailemaan itseämme muihin. Ja toisaalta mietin ja muistuttelen itseäni ja teitä sosiaalisen median "vaarallisemmista" puolista. Eli lukekaa tämäkin blogi kriittisesti, mutta arvostelematta sen kirjoittajaa, koska tämä blogi ei ole koko totuus minusta... :)

Aika monille (naispuolisille) salin puolella treenaamisen alottaminen tuntuu olevan korkeen kynnyksen takana. Ei tiiä miten laitteet toimii, kuinka isoilla painoilla pitäis tehä ja monta kertaa... Ja vaikka tietäisiki ni nolottaa ku on pienemmät painot ku muilla. Ja entä jos tekeekin väärin jonkun liikkeen vähän noloo! Ihan varmasti joku jakaa noi ajatukset mun kanssa? Mutta tästä lähtien päätän unohtaa noi ajatukset. Ja jos joku saa mielihyvää siitä, että seurailee mun räpellyksiä salilla, niin kiva että voin jonkun päivää piristää:D Ja jota se ärsyttää, niin voi voi!

Treeniblogeja lukiessa... Tai no mitä vaan blogia seuratessa ja yleensäkin somessa (=sosiaalisessa mediassa) täytyy aina muistaa että blogi antaa kirjoittajastaan vain yhden, hyvin kapeankin kuvan. Toisten some-profiileja, kuvia ja muita julkaisuja seuratessa toisesta voi saada tosi erilaisen kuvan, kuin todellisuudessa on. Ja sitten aletaan vertaamaan tätä vääristynyttä kuvaa itseensä...

Tässä esimerkiks yks päivä luin yhtä blogia, jossa nuori _timmi_nainen rohkeasti kertoo lihomisestaan. Oma kroppa, paino ja ulkonäkö on aika herkkiä alueita varsinkin nuorille naisille ja kokemukset omasta itsestään on tosiaan henkilökohtaisia. Esimerkiks tämän naisen kohdalla mä en todellakaan erottanut hänen "ennen, laihana"/ "myöhemmin, lihonneena" /"tänään uudelleen laihtuneena" -kuvia toisistaan, vaikka kuinka koitin tihrustaa. Hänelle ois helppo sanoo, että "et sä oo lihonnut!", sillä tyttö oli todellakin hyvässä kunnossa. Mutta toisaalta urheileva, hyväkroppainenkin voi olla tyytymätön itseensä, jos hän ei ole sujut kroppansa kanssa.

Ootteko muuten ajatelleet, että laihalle on ok sanoa, että "ootpa sä laihtunu" / "hyi miten laiha sä oot", mutta ylipainoiselle ei tietenkään voi mennä sanomaan "on näköjään tullu taas pari kiloo lisää"... Myös laihat voivat kärsiä laihduudestaan, tai siitä, että heidän ulkonäkönsä herättää huomioita. Mun mielestä kenenkään ulkonäköä ei pitäisi arvostella. Jos urheilija on tyytymätön kroppansa pehmeisiin kohtiin, antaa hänen olla ja kiinteyttää ne rauhassa. Jos hoikka ihminen (terveellisestä ja tasapainoisesta syömisestä ja liikkumisesta huolimatta) pysyy hoikkana, ei huomautella siitä hänelle, jooko? Syömishäiriöt ja pakonomainen treenaus on sitten asioita erikseen, joihin en tässä ota kantaa.

Nojoo, mutta niistä treeniblogeista vielä sen verran, että niitä jonkun hetken vähän aktiivisemmin seurattuani huomasin että aloin itse mittailla itseäni ja mietin, että kuinka mä määrittelisin oman kroppani nykyhetken ja tavoitteet blogissani... Toisaalta ihan mielenkiintosta ja inspiroivaa mutta toisaalta so-not-my-thing. Jotkut saa tommosesta iloa ja motivaatiota. Mä en:)

"Who I think I am"
"Who I really am" :D
LesMills-koulutuksen koekaniineina BodyAttackia soluasunnossa eräänä lauantaiyönä viime keväänä... PS, mites toi paita ? :D

Treenibloggaajat, tää ei oo teitä vastaan vaan meitä teidän blogien lukijoitanne ja ihailijiotanne haluan herätellä:) Turha vertailu ja ahdistelu on buu. Inspiraatio ja motivaatio on jees. Se, että liikkuu ja syö niinkuin itsestään tuntuu hyvältä on jeesjeesJEES!

Loppuun vielä Sami H:n aina yhtä ajankohtainen ja relevantti asiantuntijalausunto ryhmäliikunnasta.

tiistai 23. lokakuuta 2012

Tärähdys

No hejsan!

Mikä meno ? Mulla on hyvä fiilis. Ja sitä haluun jakaa sulle ja teille, lukijat.

Tänään oon saanut hyvää fiilistä siitä, että sain tehtyä gradua eteenpäin. Tämmösen isomman prokkiksen alkuun liittyy aina tosi paljon aloittamisen tuskaa, sinnetänne poukkoilua ja yleistä möhmäämistä, joten nyt tuntuu tosi kivalta, että sai jotain ajatuksia hahmoteltua konkreettisesti paperille. Lisää tämmösiä tuotteliaita päiviä kiitos!

Toinen hyvänfiiliksen lähde on aina vaan pumppijumppahölkkäurkka eli l i i k u n t a. Hiki pintaan ja sykettä ylös niin kyllä toimii. Tänään koitin jotain hurjaa ja menin ryhmäliikuntatunnin sijaan ite salille pyörii. Kyllä sitäki pikkuhiljaa varmasti oppii tekemään ku rohkeesti vaan alkaa harjottelemaan, että miten päin niihin laitteisiin mennään:D En haluu, että tästä tulee treeniblogi, mutta kyllä nää jutut sen verran mua mietityttää, että kirjottelen tässä joku päivä aiheesta lisää.

Palataan vielä siihen hyvään fiilikseen. 

Sen lisäks, että mulla on tällä hetkellä menossa tosi onnellinen elämänjakso (vastanainut, terve nuori nainen, perheellä ja ystävillä kaikki suht ok, mitämuutavoisenääpyytää), ja takana hyvä päivä, mun hyvää fiilistä ja kiitollisuutta tätä kaikkee kohtaan lisää tietoisuus siitä, että kaikki ei todellakaan ole itsestäänselvää. Siitä muistutettiin viikonloppuna yhen aika pahan taklauksen muodossa., josta J selvisi IHMEellisesti pelkällä säikähdyksellä. Äijä kolattiin jäähän, (video tässä) jossa se kramppaili tajuttomana n. 4 minuuttia. Paareilla pois kaukalosta ja ambulanssilla sairaalaan. Tollasissa tilanteissa on monelta loppunut ura tai jopa liikuntakyky kokonaan. J:lle jäi vähän finniä isompi punanen jälki otsaan, joka on nyt jo melkein poissa. Aivotärähdyksen jälkioireita ei oo näkynyt. Kaikki on tietty otettu varman päälle, eikä J saanut pariin päivään kattoo TV:tä tai olla kotona. Täyty sit vaa rupatella kynttilänvalossa waiffin kaa, too bad!?

J: paljo peli? Oliks mulla kiekko ku mut ajettii?
M: Hymyile, otan susta kuvan mun blogiin! (tärisin hulluna ja olin varmaa sekavampi ku itse tärähdyksen saanut:)

Aina yhtä hemaiseva hikipuku ja mikä parasta, äijjä kunnos!
EDIT: kuva siis lauantai-illalta. J pääsi heti yöks jo kotiin.

Tän tason kypärät ei mee mäsäks ihan pikku kontaktista. Se, että J:n kypärä hajos?! kertoo jotain tällistä.

Mutta tosiaan, tästä kaikesta on jäänyt käteen vaan entistä isompi kiitollisuus siitä kaikesta mitä mulla on tässä ja nyt. Ja ei voi muuta kun uskoo taas entistä enemmän siihen, että rukouksessa on voimaa, kun kattoo tota tälliä ja samalla J hengailee ihan kondiksessa vieressä. Kiitti kaikille jotka muistitte ja muistatte. J halus myös että laitan tänne siltäkin kiitokset siitä, miten niin monet laitto viestiä, terveisiä, voimia, halauksia, rukouksia ja tsemppejä tona iltana ja sen jälkeen. Ne kaikki merkkaa. Mustakin pidettiin tona aikana hallilla niin hyvää huolta. Ei oo helppoo kattoo katsomosta ku toinen puoli sätkii kentällä tajuttomana eikä yhtään tiedä mitä on käynyt. Onneks pääsin heti sivuun J:n luokse ja näkee että raajat liikkuu, aivot toimii ja sydän lyö. Nyt on ekat treenit takana eikä vieläkään mitään probleemeja, haluu vaan päästä pelaa taas:)

Tomorrow is a mystery but today is a gift 
- klisee toimii. 

torstai 18. lokakuuta 2012

Mitä tekisit, jos...

Moikka!

Miten menee? Vaasassa on syyslomaviikko meneillään, ja vaikka mulla ei lomaa varsinaisesti ookaan, oon syyslomaillut tän päivän ihan vaan sen kunniaks kun meiän perheestä puolet on koulusta lomalla. Ja olihan tosi ihana bonus se, että mun JKL-luento oli peruutettu ja saan olla nyt kokonaiset 3 viikkoa putkeen kotona Vaasassa. 

Tätä huikeeta (puolen päivän) lomaa aateltii juhlistaa Step Up Revolution -leffalla ja irttareilla (M: minimanissa irttarit 4,95€! J: onko aina pakko ostaa irttareita vaan siks että ne on alessa? M: noo... on. Voiaa kato ostaa samalla valmiiks viikonloppua varten). Ei mentykään leffaan ja pussissa jäljellä tasan kolme karkkia. Tanssileffan sijaan mentiin kattoo yllätysyllätys lätkää naapuriin. Vaikka toi kuulosti katkeralta, en tarkota sitä niin. Kiva ilta oli kivojen hokihemmojen seurassa. Ainoona morkkiksena ne irttarit:) 

Tänään  sain olla myös testiasiakkaana kaverin harjoitusjumppatunnilla. Kaverin unelmana on ryhmäliikuntaohjaajan hommat ja sai vetää ihka ensimmäisen ohjauksensa tänään. Huomasi kyllä, kuinka hän oli tehnyt töitä unelmansa eteen. Ihailen sitä, kun ihminen uskaltaa astua ulos mukavuusalueelta eikä antaa pelon estää unelmien tavoittelua. Tähän vois heittää itseäni pysäyttävän ja innostavan kysymyksen itselleni ja teille kaikille:  

Mitä tekisit, jos et pelkäisi?

Et pelkäisi epäonnistumista. Et pelkäisi sitä, mitä muut ihmiset ajattelevat. Et pelkäisi sitä, että joutuisit ottamaan askeleen ennen kuin näet mihin astua. Et pelkäisi sitä, että uskallettuasi et välttämättä palaa koskaan samaan. 

Niin, mitä tekisit? Vai pystytykö todella sanomaan, että et muuttaisi mitään? Elätkö vapaana pelosta vai määrittääkö pelko elämäsi rajat? Tää on ehkä vähän saman tyyppinen ajatus, kun "jos kuolisit huomenna, mitä tekisit tänään?". Ja omasta mielestäni paras mahdollinen vastaus tohon ois tietenkin "en muuttaisi mitään, vaan jatkaisin samaa elämää". Mutta kuinka moni meistä sanoisikaan siinä vaiheessa "rakastaisin enemmän, olisin rohkeampi, toteuttaisin unelmani...." 

"I wanna live like there's no tomorrow, I wanna dance like no one's around. I wanna sing like nobody's listening... I wanna give like I have plenty. I wanna love like I'm not afraid. I wanna be the (wo)man I was meant to be. I wanna be the way I was made" (Chris Tomlin: The Way I Was Made) Kuva: DancersAmongUs


Mikset rakastaisi jo tänään? Mikä estää olemasta rohkea? Miksi et toteuta unelmiasi juuri nyt? Mikä estää sua elämästä sitä elämää, jota haluat, jo tänään?

lauantai 13. lokakuuta 2012

Syksyä, menoa ja oloa

Moikka! 
Tässä seuraa blogipäivitys parista viikosta mun elämää, rakkaudella. Oon vissiin aiemminkin täällä hehkuttanut, että tykkään syksystä. Tässä vuodenajassa on jotenkin tekemisen meininkiä ja ulkona on niin kaunista ainakin silloin kun aurinko paistaa. 

 Jyväskylän yliopiston ja Alvar Aallon arkkitehtuurista (kuten ahtaista vessoista) voi olla montaa mieltä, mutta mä kyllä nautin joka kerta kampusalueella kävellessä luonnon kauneudesta.

Meidän "vihkikirkko" 3kk häiden jälkeen. Mä olin haaveillut syksyhäistä, mutta sain sen haaveen jättää siinä hetkessä kun tiesin että jääkiekkoilijan kanssa aikoisin ne bileet järjestää. Ei ois ollut kivaa, että sulhanen ois tullu alttarille tyyliin suoraan aamujäiltä tai joutunu häiden jälkeisenä maanantaina lähtee perus treeneihin  klo 9:00...

Oon parin viime viikon aikana viettänyt aika paljon aikaa vaihteeksi Jyväskylässä. Puheviestinnän alumnipäivät viime viikolla oli tosi inspiroivat ja antoisat. Oli siistiä nähdä ja kuulla mitä puheviestinnän maisteriksi valmistuneet sitten isona oikeastaan tekevätkään. Aika monipuolisia, haastavia ja innostavia töitä! Ajatella, että yhtenä päivänä mäki sit oon iso ja teen kivoja töitä, joilla on merkitystä. Yks opiskelijakaveri kunnostautui kirjottamaan aiheesta kunnon blogipäivitykset, joten puheviestinnästä lisää kiinnostuneet ei muutakun lukemaan lisää täältä

Tiivistettynä puheviestijät on vuorovaikutuksen ammattilaisia, jotka ovat sijoittuneet  esimerkiksi yrityksen, järjestön tai muun organisaation johtoon, työyhteisön ja henkilöstön rekrytointi- ja kehittämistehtäviin, viestintäkouluttajiksi ja -valmentajiksi, tiedottamisen ja viestintäsuunnittelun alalle sekä kansainvälisten yritysten ja järjestöjen asiantuntijatehtäviin. Odotan innolla!...

 
Orrella, viestintätieteiden laitoksen opiskelijatilassa 
 pänttäämässä, tai ainakin poseeraamassa ja keittämässä teetä.

Tosiaan, ennen noita innostavia työtehtäviä pitäis vaan jaksaa päntätä kurssin täyteen ja kirjottaa se gradukin... 

Salmiakin voimalla laatuaikaa VR: kanssa edestakaisin. Pitää kyllä jossain vaiheessa laskea kuinka monta kertaa on tullut rampattua VAASA-JKL -väliä vuoden sisään... Tänään oli kyllä hyvät vertaiskeskustelut muiden "lätkävaimokkeiden" kanssa etäasumisesta, reissaamisesta ja loputtomista (rasittavista) puheluista päivittäin. Vaikka edelleen reissaan koulun takia välillä Jyväskylään, oon kyllä tosi onnellinen että saan nyt vihdoin asua ja elää J:n kanssa samassa kaupungissa, samassa osoitteessa. Odotus todellakin palkitaan!


 Tässä upeita Vaasattaria, joiden ansiota mun on ollut kiva ja helppo muuttaa Vaasaan. Och samma på svenska jag är jättelycklig o tacksam att jag har fått äran att lära känna er. Ja tähän on pakko myös linkittää Hennan blogi. Henna asu viime vuoden Vaasassa ja muutti nyt Englantiin jääkiekkoiijamiehensä kanssa ja nyt me ikävöidään sitä!!


Kaiken reissaamisen, huippujen Jyväskylähetkien (mm. ystävän tuparit) ja J:n pelireissujen jälkeen on kyllä ihana viettää välillä koti-iltaa. Sit jaksaa taas mennä eri menoja siellä ja täällä. Huomenna suuntana Pohojanmaa Seinäjoki, Lapua ja mitä näitä nyt oli. Tähän loppuun vielä neljä askelta huikeeseen iltaruokaan, johon idea Eveltä. Ruishampparit omatekoisella jauhelihapihvillä omomomomomomom!

 Tee jauhelihapihvejä. Pilko kasviksia, lisää (kevyt)majoneesia ja ketsuppia. 

 Paahda ruisleivät
 Suodatinpussista helppo syödä
 MMM kelpaa. 

PS. SodaStreamer on huippu! Säästää rahaa + luontoa kun ei tarvii ostaa aina uusia pulloja vissyjä/limsoja kaupasta:) Olin aluks sitä vastaan kun ajattelin sen olevan kunnon turhake, mutta kun saatiin se häälahjaks ni oon kyllä kiitollinen.


 Jep jep, tämmösiä tavallisia terkkuja tällä kertaa. Mites teillä menee?




maanantai 1. lokakuuta 2012

Less is More


Modest is Hottest, Ladies. "I find the whole concept of being ‘sexy’ embarrassing and confusing. If I do an interview with photographs people desperately want to change me - dye my hair blonder, pluck my eyebrows, give me a fringe. Then there’s the choice of clothes. I know everyone wants a picture of me in a mini-skirt. But that’s not me. I feel uncomfortable. I’d never go out in a mini-skirt. It’s nothing to do with protecting the Hermione image. I wouldn’t do that. Personally, I don’t actually think it’s even that sexy. What’s sexy about saying, ‘I’m here with my boobs out and a short skirt, have a look at everything I’ve got?’ My idea of sexy is that less is more. The less you reveal the more people can wonder. - Emma Watson



 http://store.jcluforever.com/products




DO YOU AGREE?

sunnuntai 30. syyskuuta 2012

Tunnustuksia

Koska Elämää ja rakkautta -blogin yhtenä perustana on aitous ja totuus, niin haluun olla rehellinen ja läpinäkyvä ja kertoo avoimesti mitä tein viimeyönä  klo 01:00.

Minä, Maija, pelasin ÄNÄRIÄ [NHL13 playstationilla teille kaikille (naisille) jotka ette tiiä;)]. Ja oli  niin HAUSKAA!






Muutenkin kiva viikonloppu on päättänyt tän viikon, johon on sisältynyt aika paljon lepiä, paljon hengailua, paljon liikuntaa ja paljon hyvää ruokaa. Ens viikolla sit taas skarpataan opintojen ja siivoomisen suhteen. Aight?

maanantai 24. syyskuuta 2012

Jypinkylä



On niin kaunista ja värikästä ja reipasta. Mä tykkään.


Oon virallisesti aloittanut gradun. Oon innoissani ja motivoitunut, JES! Pitää kirjottaa tää mustalla valkoselle, että tulevaisuuden synkkinä umpikujapäivinä voin sitten käydä fiilistelemässä. Ihana syksy ja arkirutiinit. Ärsyttävää opetella taas keskittymään lukemiseen. Mutta kivaa oppia.


Sain vaihteeks myös viettää kokonaisen puoli viikkoa Jyväskylässä. Perhe on paras!

Husband & lilbro tekee lehtipihvejä. Wou.

Jyväskylän kotona


 Käytiin myös J:n kanssa YÖKYLÄSSÄ. Miten se olikaan nii jännittävää ja kivaa. A real pyjamaparty. Oon etuoikeutettu kun saan tuntea huippupariskunnan Rigen ja Pegen. Nii hyvännäköne pariskunta, hassunhauskoja, aitoja, syvällisiä ja kaikin puolin hangloose. 

On their wedding 2011




Vaikka viihdyn Vaasassa ja täällä on nyt koti, fiilistelen kyllä myös Jyväskylää. 

SUN - MUN - MEIDÄN JYPINKYLÄ


HUOMENNA Kirjottelen lisää tästä päivästä. Saatiin olla mukana jossain uudessa, jännittävässä ja innostavassa. Elämää ja rakkautta forreal. 


maanantai 17. syyskuuta 2012

It was a dark and stormy night


Lähin tänään freesinä salilta, mutta sainkin bodypumpin päälle ilmaisen spinningin, kun tuuli niin kovaa, ettei meinannut päästä eteenpäin ja kotiin päästäkseen piti todella hikoilla. Ei kai kotiJyväskylässä tämmösiä merituulimyrskyjä koskaan ollut? Oli pakko vielä illalla käydä hyppimässä ulkona ja vaan ihastelemassa MYRSKYÄ. Siinä tunsi itsensä niin pieneks kun isot puut taipu vieressä. Ja samaan aikaan tunsin itsenikin vahvaks ja voimakkaaks. Eläväks! Kyllä pelottais, ellen tuntis henkilökohtasesti tyyppiä, joka yhellä sanalla saa myrskyn tyyntymään.



Did You rise the sun for me?
Or paint a million stars that I might
Know Your majesty?
Is Your voice upon the wind?
Is everything I've known marked
With my maker's fingerprints?


sunnuntai 9. syyskuuta 2012

Elämää ja rakkautta in Vaasa

Hep!

Nyt on kyllä sydän sielu ja suu niin täynnä iloa ja kiitollisuutta, elämää ja rakkautta, että täytyy purkaa tännekin. Pitkän tauon jälkeen. En todellakaan tarkoita, ettei kesäkin olisi ollut täynnä edellämainittuja asioita. Se nimittäin oli. Ylitsevuotavasti. Mutta istuin silloin kesätöissä koneella 8h päivässä, joten en vapaa-aikaani enää siihen touhuun kuluttanut. 

What can I say. KIITOS THANK YOU TACK Y GRACIAS a Dios. 





Iloa on
aurinkoinen aamulenkki, kaunis luonto ja sadonkorjuumarkkinoita ostettu tyrnimehu.

Aurinkoinen Vaasa ja ulkoilmamuseo ja oikeeta superfoodia eli suomalaisia marjoja


Kiitollisuutta on 
ihmiset, joiden kanssa kokea yhteyttä. Uudet tuttavuudet, jotka toivottaa tervetulleeksi sekä vanhat, jotka pysyy välimatkasta ja ajasta huolimatta.


Etuoikeus olla näiden ihmisten rakkauden ympäröimänä

High school class photo 4 years after - still together


One big happy hockeyfamily ;) Upeita naisia hokilla tai ilman
Tähän ei tarvita sanoja. Ne ei riittäis. Te tiedätte!


Elämää on 
arki, uudet alut, vastuut, mahdollisuudet ja haasteet. 

Waiffi leipoo intona

Onpa hienoa syödä häälahja-astioista, juoda lahjoitetuista laseista pöydällä, joka saatiin lahjaksi. We are so blessed.
Tää voi kuvata sekä arkea, mahdollisuuksia ja haasteita:)





Rakkautta on 
 avioliitto, johon sain astua 2 kuukautta sitten. 


Naisethan perinteisesti unelmoi häistä ja morsiamena olemisesta jo pikkutytöstä lähtien. Mulla ei koskaan ollu mitään älyttömiä visioita, mutta ne muutamat yksityiskohdat, mitä olin unelmoinut, täyttyi. Yläasteella puhuin, että toivottavasti mun tuleva aviomies harrastais jotain lajia, jossa on mailat, että saatais häihin mailakuja. CHECK.
Toivoin, että vihkiminen voisi tapahtua ulkona, luonnossa. CHECK. 
Jo kauan ennen kun tutustuin mieheeni, fiilistelin sitä, että mä tuun olee tulevalle aviomiehelleni kakkonen ja Jeesus ykkönen. CHECK.

Varo, mitä rukoilet, se voi tapahtua. Ja voit saada vielä paljon enemmän ja parempaa, mitä uskalsit koskaan pyytää tai unelmoida. CHECK!




Ps. Tää ei oo valokuvablogi eikä mulla oo hyvää kameraa (vaan iphone!) eikä muokkausohjelmaa. Kuvien pointtina fiilis, ei välttmättä laadukkuus. PAITSI hääkuvat on ottanut ylitaitava ja muutenkin upea Anna.





sunnuntai 24. kesäkuuta 2012

Erittäin hyvä muttei täydellinen

Elämää ja rakkautta on edelleen, vaikka bloggaus on jäänytkin. 
Kesäduunissa istun koneen ääressä 8h päivässä, joten oon suosiolla jättänyt  koneen kiinni vapaa-aikana. Alunperin olin suunnitellut, että alottaisin tän blogin ens syksynä, koska arvasin, että kesällä kirjoittelu jää. Toisaalta tää on opettavaista kans itselle, kun miettii miksi ja kenelle bloggaa. Miksi blogata, jos ei jaksa halua kiinnosta? Petänkö lukijani, kun en päivitä blogia säännöllisesti? Oonko epäonnistunut, kun bloggaus "jäi"? Olisiko ainakin pitänyt jossain infota, että en aio postailla hetken aikaa? 

Velvollisuudet, miellyttäminen, muiden ajatusten ennakoiminen, toisten ja omien odotusten täyttäminen... Huh, siinä pari teemaa, joita ainakin mun pitää aika ajoin itsekseni ja muiden kanssa kohdata ja pohtia. Bloggaus-esimerkki on vielä aika kevyt, mutta toisaalta on huolestuttavaa että tämmöisestä vapaaehtoisesta asiastakin tulee helposti taakka. Suoritus(paineet). Mitä muut ajattelee? Mitä mun pitäis ajatella? 

Ootko sä huomannut olevas koskaan tilanteessa, jossa huomaat, että lastaat itselles turhia taakkoja? Vaadit itseltäs liikoja? Ajattelet, että muut odottavat sun olevan ja tekevän enemmän ja paremmin? Pahimmassa tapauksessa pelkäät, että olet vain
yksi
suuri
pettymys.

Mitä noissa tilanteissa mietit? Hyväksytkö nämä ajatukset totena? Erotatko tunteen totuudesta? Tekemisen olemisesta? Mä uskon, että tässä elämässä me ei koskaan päästä täysin eroon noista ajatuksista. Median vaikutukseta, suorituskeskeisestä yhteskunnasta ja yhä kovemmista arvoista vois puhua ja spekukoida vaikka kuinka, mutta mä uskon, että näillä paineilla, odotuksilla ja valheilla on juuret paljon syvemmällä.

Yksi päivä avauduin ystävälleni siitä, kuinka joskus tuntuu, että olen pettymys. Viisas ystäväni vastasi: "tiiätkö, sä tuut varmasti tuottamaan ympärilläsi oleville ihmisille pettymyksiä. Monesti. Ja he tulevat tuottamaan sinulle pettymyksiä." Auts? 

Ei. 

Vaan huh! Sen myöntäminen, että ihmiset tulevat aina tuottamaan mulle pettymyksiä vähintään yhtä paljon, kuin mä heille, vapauttaa. Ei sillä, että voitais olla vapaita  satuttamaan ja pettämään toisiamme tahallaan, vaan vapaita mokaamaan, pyytämään ja antamaan anteeksi (myös itselle) ja olemaan heikkoja ja aitoja. Olemaan eläviä. Tää ei mun mielestä oo mikään synkistelyn aihe vaan päinvastoin: Mä uskon, että on olemassa yksi, joka on täydellinen. Ja hän on juuri se sama, joka on sanonut "heikkoudessasi minä tulen vahvaksi". 

Jotain täydellistä: Suomen juhannusyö.











perjantai 27. huhtikuuta 2012

Why dance?


Tanssi on tapa ilmaista, kuulua yhteen, nauttia, koskettaa, voimaantua, löytää itsensä ja toisensa, vapautua.

 

Tanssi on juhlmista, iloitsemista, hauskaa, eikä aina niin vakavaa. 


Tanssi on kieli, joka voi puhutella enemmän kun tuhat sanaa tai edes tuhat kuvaa.

(katso tämä loppuun asti)

sunnuntai 22. huhtikuuta 2012

Some

Nyt on ollut taukoa postailusta, tai ainakin niiden julkaisemisesta. Kyllä mä välillä oon kirjoitellut juttuja, mutta en oo saanut niitä valmiiksi ja ne on jäänyt odottamaan "ylimääräistä hetkeä", jolloin kirjoittaa ne loppuun. Tämä systeemi ei näytä toimivan, vaan pitäisi aina kirjoittaa yksi teksti valmiiksi alusta loppuun. Katsotaan, saanko kesken jääneitä juttuja vielä julkaisukondikseen asti. Toivottavasti, koska ne on kuitenkin aika kivoja;) 

Koska en viime aikoina oo bloggaillu, oon ilmeisesti elänyt vahvasti todellisuudessa. Ainakin jos Johanna Janhoseen ("bloggaaja ja sosiaalisen median kouluttaja Lievestuoreelta") on uskominen. Hän vertasi bloggaamista - niiden kirjoittamista ja lukemista - todellisuudesta pakenemiseen. Tämä on varmasti tosi yleinen ja helposti nieltävä näkökulma. Ootko sä joskus ajatellut (tai nyökytellyt, kun joku on puhunut) tähän tyyliin: "Facebookissa, blogeissa ja muussa sosiaalisessa mediassa muodostetaan itsestä ja omasta elämästä täydellinen kuva ja unohdetaan todellisuus. OIKEAT ihmissuhteet kärsivät ja todellisuuden taju katoaa." Mä ainakin olen. 

Mutta mä haluun myös kyseenalaistaa tän näkökulman. En halua millään antaa sosiaaliselle medialle noin vaikutusvaltaista asemaa. Mä näen sosiaalisen median vaan yhtenä vuorovaikutuskanavana, yhtenä olemisen ja viestimisen muotona tai osa-alueena Vastustan sitä, että sosisaalisesta mediasta ja todellisuudesta tai sosiaalisesta mediasta ja oikeista ihmissushteista, tai sosiaalisesta mediasta ja aidosta vuorovaikutuksesta puhutaan vastakkaisina, toisensa poissulkevina, joko-tai - tapauksina. Bloggaaminen tai muu somen käyttäminen ei ole todellisuudesta pakenemista, vaan se on yksi todellisuuden osa-alue.

Tietenkin somen käyttäminen voi muodostua riippuvuudeksi tai häiriökäyttäytymiseksi, mutta se ei itsessään  tuhoa ihmissuhteita, aiheuta riippuvuutta tai heikennä todellisuuden tajua. Aivan kuten auto kulkuvälineenä ei itsessään aiheuta onnettomuuksia, liikenneruuhkia tai parkkisakkoja.

Autolla ajaminen on helppoa, kun sen kerran oppii. Taitavaan ajamiseen tarvitsee tietoa siitä, kuinka auton saa liikkeelle ja jonkin verran harjoittelua käytännössä. Määränpäähän pääsee, kun valitsee oikeat reitit ja matka sujuu turvallisesti, kun ottaa huomioon liikennesäännöt ja muun liikenteen.

Virallisia sosiaalisen median liikennesääntöjä ei tietääkseni vielä ole säädetty laissa tai niitä opeteta kouluissa. Pitäisikö some liikennesäännöt olla olemassa? Pitäiskö koulussa yhtenä opetuskokonaisuutena olla some? Säännöttömyys taitaakin olla somen suurin juju, vahvuus ja heikkous.  Tosiaalta, sosiaalisessa mediassa pitäisi nimenomaan päteä samat pelisäännöt, kuin siinä "oikeassa elämässäkin". Koulujen käyttäytyminen -arvosanaan pitäisi ehdottomasti arvioida myös some-käyttäytyminen. Vaikuttaako face-to-face -käyttäytyminen someen vai some face-to-face -käyttäytymiseen? Jos netissä voi nimettömänä huudella mitä sattuu, siirtyykö tämä käytös myös netin ulkopuoliseen käyttäytymiseen? Tässäpä selivttämistä ja uraa tulevaisuuden viestintäkouluttajiille, -tutkijoille ja -asiantuntijoille vink vink;) Entä jos kaikki kohtelisivat toisia niin kuin haluaisivat itseään kohdeltavan niin somessa, kuin missä tahansa tilanteissa?

Loppuun vielä tiivistävä oma mielipide somesta ja oikeestaan melkein mistä vaan elämän osa-alueesta:



 Vaikka someen (tai tiettyyn valintaan/ muutokseen/ ihmissuhteeseen / elämään yleensä) liittyy monia riskejä, epävarmuutta ja muuttuvia tekijöitä, mä haluan nähdä sen mielettömänä mahdollisuutena vaikuttaa, ilmaista, rohkaista, opettaa, valaista, kasvattaa, huvittaa, tuntea, koskettaa, luoda, yhdistää ja rakentaa elämää ja rakkautta.

sunnuntai 8. huhtikuuta 2012

Hyvää pääsiäistä !


The Easter Story

(Video ei herkille. Mäkin pidin silmiä kiinni.)


Pääsiäisbiisi 2012

sunnuntai 1. huhtikuuta 2012

Tulla näkyväksi

Tän kevään aikana mulla on ollut iso ilo ja kunnia kuulla erilaisten eri-ikäisten, eri elämäntilanteessa elävien ihmisten elämäntarinoita. Se on ollut voimaannuttavaa, opettavaista, silmiä avaavaa ja sydäntä avartavaa.  On lohduttavaa kuulla, että muutkin ovat kamppailleet ja kipuilleet samojen asioiden ja ajatusten kanssa. On innostavaa saada kuulla, miten erilaisista asioista toiset nauttivat ja unelmoivat, mistä he saavat voimaa ja iloa. 

Oon saanut käydä läpi myös oman elämäntarinani. Mä suosittelen kaikille muistella, sanoittaa ja kertoa ääneen oman elämänsä syntymästä tähän päivään asti jossain luotettavassa ilmapiirissä. Ilmapiirissä, jossa vallitsee luottamus ja joka on täysin vapaa arvioinnista, voi sanoa ääneen myös ne asiat, jotka hävettävät tai tekevät kipeää. Ja toisaalta myös kertoa rohkeasti niistä asioista, joissa on onnistunut ja joista on ylpeä. 


On eheyttävää ja voimaannuttavaa tulla näkyväksi oman tarinansa kautta. Kertoa juuri niitä asioita, jotka itse kokee tärkeäksi, pysähtyä itselle merkityksellisiin tilanteisiin. Tulla näkyväksi sellaisena, kuin on. Oman elämäntarinan kertominen voi tosin yllättää myös itsensä ja omasta elämästä voi nähdä asioita aivan uudella tavalla kuin ennen. "Ai, onko tuo asia ollut elämässäni todella noin suuressa roolissa?" "Näköjään tuo valinta johtikin siihen, että olen tässä nyt..." "Nyt ymmärrän, että ne sanat, jotka kuulin silloin ovat vaikuttaneet minussa näin pitkään..."

Haluun kiittää kaikkia teitä, jotka ootte avanneet sydämenne, olleet aitoja ja eläviä. 

Ja haluan haastaa meitä kaikkia olemaan avoimia, aitoja ja todella eläviä. Tulemaan näkyviksi ja rohkaista muitakin tulemaan kuuntelemalla heidän tarinansa ilman arviointia ja vertailua. 

Tässä upea Emmi Rajala: 


maanantai 26. maaliskuuta 2012

Kevättä rinnassa

Kevätmoi!

Kuinka moni fiilistelee kevättä?? Käsi ylös NYT?
Kevät on sitä uuden elämän alkua kun jäät  ja lumi sulaa ja ihmiset alkaa liikkumaan ulkona ja jopa katsomaan toisiaan silmiin. Aamulla on kivaa herätä ja ulos tekee mieli mennä. Arki maistuu ja elämä hymyilee niin paljon, että voi kirjotella rehellisen hyvänmielenfiilistely-postauksen näin maanantaiaamun kunniaksi !

 
På vårar längtar jag speciellt mycket till Stockholm. Nu är det redan två år sen jag fick åka dit. Nästa år måste jag få åka igen. Senast.

Nice view :)

Kevät on erityistä aikaa myös abeille (ja muille valmistuneille). 12 vuoden kouluputki - loputtomat läksyt, rankat kirjotukset ja stressi - mutta myös tuttu ja turvallinen ihana aika päättyy.  Ja uusi alkaa. High five tän vuoden abeille. Nauttikaa !

Maija-abi keväisessä Amsterdamissa

Tänä keväänä oon reissaillut ainoastaan Suomen länsirannikolle, mutta kevättä on silti rinnassa ja kyllä Jypinkylässäkin kelpaa jäädä poseeraamaan aurinkoon vaikka kesken juoksulenkin.



Hyvää mieltä tähän viikkoon kaikille! Nyt eletään jo kesäaikaa:)

torstai 22. maaliskuuta 2012

FOMO


(Nyt mun tekstejä voi kommentoida myös ilman kirjautumista, joten kertokaa ja kommentoikaa ihmeessä, mitä ajatuksia teillä nousee tästä ja aiemmistakin kirjoituksista. Tai mistä vaan. Erityisesti ois hienoo ja rohkaisevaa kuulla teiän näkökulmia siitä, kuinka toteutatte oikeudenmukaisuutta, josta jokin aika sitten kirjoittelin.)

Viikko on mennyt nopeesti ja hommia on riittänyt kun on pitänyt paikkailla viime viikolla rästiin jääneitä hommia ja sosiaalisia suhteita. Vaikka olikin kivaa elää ”mestaruushuumassa”- unohtaa arkirytmit ja leikkiä rich & famousia - niin kyllä arki on mahtavaa. Viime aikoina oon yrittänyt elää kahdessa kaupungissa yhtä aikaa, mistä seuraa tietenkin sitä, että välillä tulee tunne, että on väärässä kaupungissa väärään aikaan. Samaan aikaan kun paikassa A tapahtuu kivoja juttuja, olis paikassa B lähes pakollisia menoja. Tiedän, että tää on tuttu tunne monelle, eikä siihen tarvii edes kahden kaupungin välillä zumbailua. Kuinka monta kertaa sä oot tuskaillut valinnan vaikeutta ja toivonut mielessäsi, että voisit olla useammassa paikassa samaan aikaan?

 

Tällä viikolla mä oon kuitenkin saanut elää arkirytmissä ja nauttinut erityisesti fiksuista, syvällisistä ja innostavista luennoista ja keskusteluista yliopistolla. Aiheena on ollut mm. se, kuinka nuorisokulttuurit heijastelee yhteiskunnan muutoksia, miten sukupolvet X, Y ja Z rakentavat identiteettinsä ja siis ylipäänsä se, millaista (nuorten) ihmisten elämä nykyään on. Tuntuu, että jokaisesta tähän liittyvästä ilmiöstä, käsitteestä ja näkökulmasta tekis melkein mieli alkaa saman tien kirjottaa gradua tai vähintäänkin tosi pitkä blogiteksti. Välillä näin;). 




Teorioiden ja tutkimusten mukaan tän sukupolven nuorisolla on tehtävä enemmän valintoja kuin koskaan aiemmin. Valinta on yksilön mahdollisuus toteuttaa omia halujaan, mutta toisaalta valinta on myös pakko. Thomas Ziehen mukaan valinnat uuvuttavat ja nuoret ovat väsyneitä elämään jo ennen kuin se alkaa. Ja tämä oli vuonna 1975, jolloin ei vielä  esimerkiksi edes puhuttu internetistä.

Ootko sä ollut uupunut valinnoista?
Millä perusteella teet valintasi?
Mitä, jos valitsetkin väärin? 

Erään suomalaisen tulevaisuudentutkijan mukaan nykypäivän nuoret kärsivät FOMOsta. Fear of missing out kuvaa nuorten jatkuvaa pelkoa siitä, että on väärässä paikassa väärään aikaan. "Jos nyt hengailet näiden ihmisten kanssa, saatat missata paremmat porukat. Jos valitset väärän opiskelupaikan, saatat missata paremman. Jos nyt valitset tämän, tulet myöhemmin katumaan."

Vaikka oonkin varsinkin viime aikoina joutunut tekemään vaikeitakin valintoja siitä, minkä tapahtuman/ihmissuhteen priorisoin, en halua fomoilla, vaan tehdä sellaisia valintoja, joiden takana pystyn seisomaan. Toisaalta haluan pyytää viisautta valintoihini myös itseäni Viisaammalta ja pitää lähelläni ne ihmiset, joilta saan hyviä neuvoja ja voimaa tehdä oikeita valintoja. He pysyvät elämässäni myös silloin, kun olen valinnut väärin.